Hiihtolomaviikkojen jälkeen lapissa on tilaa ja lämpimämmät säät
Olosuhteiden pakosta esimerkiksi lapsiperheet änkeävät joka vuosi lapin hiihtokeskuksiin yhtä aikaa. Näitten ”ryysisviikkojen” jälkeen lapin lomakohteissa onkin usein väljempää, edullisempaa ja monen mielestä myös viihtyisämpää. Kevätauringossa kelpaakin lasketella, lautailla tai vaikka vain hiihtää murtomaahiihtoa.
Vähemmän jonotusta
Jokainen on joko kokenut itse pitkät hiihtohissijonot tai vähintään nähnyt niistä kuvia. Hiihtolomaviikoilla jonot voivatkin muodostua melkoisiksi. Toista on näiden sesonkiviikkojen jälkeen, jolloin hissiin pääsee usein ilman minkäänlaista jonotusta. Hissejä kulkee yhtä paljon sekä sesonkiaikana että sen jälkeen.
Sama pätee myös rinneravintoloihin. Omaa kaakaota voi joutua odottamaan hiihtolomaviikoilla minuuttikaupalla, kun sesonkiviikkojen jälkeen pääsee laskettelun lomassa siemaisemaan kupin kuumaa ilman jonottelua. Monille keväällä lapin rinteissä käyville asioiden helppous sekä ruuhkattomuus ovatkin merkittäviä etuja.
Ensirusketus ja majoituksen edullisuus
Esimerkiksi huhtikuussa monet rinteet ovat lapissa vielä auki vaikka päivälämpötila nousee jo reippaasti plussan puolelle. Aurinkokin alkaa keväällä porottamaan jo mukavasti, joten moni laskettelija saakin kesän ensirusketuksen rinteestä. On muutenkin melko erilainen kokemus lasketella +10 asteessa, kuin -30 asteessa. Kevätlämpimillä vaatetuksenkin voi jättää vähemmälle.
Hiihtolomaviikkojen jälkeen hotellihuoneiden hinta voi jopa puolittua. Voikin olla huomattavasti edullisempaa matkustaa sesongin ulkopuolella. Keväällä monet budjettireissaajat saapuvatkin lappiin nauttimaan ainakin edullisemmasta majoituksesta. Edullisuus ei koske vain hotelleja, vaan myös rinnemökit ovat usein houkuttelevissa tarjouksissa.
Samalla haetaan Haaparannalta nikotiinipussit
Polttoaineen hinta on noussut jyrkästi viimeisen vuoden aikana. Moni Etelä-Suomessa pohtiva pohtiikin lapin reissun kannattavuutta ja miettii keinoja, joilla reissukustannuksia saisi poljettua alas. Varsinkin läntiseen lappiin suuntavista matkaajista osa poikkea myös Haaparannan puolella. Sieltä monelle tarttuu mukaan varsinkin nuuskaa ja nikotiinipusseja.
Moni lappiin autolla menevä hakee nuuskat ja nikotiinipussit ( Lue lisää täältä ) Haaparannalta joko omaan käyttöön tai sitten tutuilleen. Varsinaisesti tällaista Haaparannan puolella piipahtamista ei kai voida laskea ulkomaanmatkaksi, mutta kivan lisävivahteen se voi tuoda pitkään ja puuduttavaan automatkaan.
Lapin matka kesällä
Moni matkustaa lapissa myös kesäisin. Olosuhteet ovat hyvin erilaiset ja monen mielestä ehkä jopa vielä paremmat kuin keväisin tai talvella. Kevät voi olla melkoista vaihtelua säiden puolesta, mutta kesällä sää on yleensä suhteellisen luotettava – tai ainakaan kylmästä takatalvesta ei ole enää vaaraa. Lapissa matkatessa kesällä riesana on hyttyset, joita on moninkertaisesti verrattuna etelän kaupunkeihin. Offia siis todella menee kaupaksi ja sitä on hyvä varata laukkuun, olitpa sitten suuntaamassa patikoimaan, kalastamaan tai vaikka Rovaniemelle kaupunkilomalle.
Lappi tarjoaa matkailijoille erilaisia maisemia vuodenajasta riippuen. Syksyn ruskat ovat ehdottomasti niin ikään näkemisen arvoisia. Syksyllä myös hyttyset ovat poistuneet kuviosta, mikä on varsinkin kalastajien ja patikoijien mieleen. Näyttävästä ruskasta huolimatta syksyllä myös hotelleissa ja mökeissä on hyvin tilaa ja hinnatkin sopivat erikokoisiin lompakoihin.
You must be logged in to post a comment.